Huulipuna
Huulipuna on kosmeettinen aine, jota levitetään huulille värin antamiseksi. Useimmat huulipunat ovat sävyltään punaisia tai punertavia, mutta huulipunia saa lähes joka värissä ja sävyssä. Huulipunaa käyttävät useimmiten – mutta eivät yksinomaan – naiset.
Koostumus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tyypillinen huulipuna koostuu vahasta, öljystä, alkoholista ja väriaineesta. Vahan tarkoitus on pitää tuote käsiteltävänä huoneenlämmössä. Se on usein mehiläisvahaa, kandelillavahaa tai karnaubavahaa. Öljy voi olla esimerkiksi lanoliinia tai risiiniöljyä. Vaha ja öljyt kattavat noin 60% huulipunan painosta. Väriaineiden ja hajusteiden osuus on noin neljännes. Lisäksi käytetään säilöntäaineita ja erilaisia tuotteen kiiltoon ja rakenteeseen vaikuttavia aineita.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huulipunaa käytettiin noin 5 000 vuotta sitten muinaisessa Mesopotamiassa, missä väriaineena käytettiin punamultaa, rautaoksidia, merrilevää, jodia ja bromimanniittia. Jotkut näistä aineista ovat hyvin myrkyllisiä. Kleopatra teetti oman huulipunansa murskatuista karmiininpunaisista kovakuoriaisista, muurahaisista ja mehiläisvahasta.[2]
Kimmeltävät huulipunat valmistettiin alun perin kalojen suomuista saatavasta aineesta. Huulipunaa voi myös valmistaa hunajasta ja mangonmehusta. Huulipunaa on myös valmistettu lehmän nahasta. Lehmän nahka on murskattu ja liotettu eri väriaineissa.lähde?
Huulipuna tuli suosituksi Elisabet I:n hallituskaudella[3], jolloin verenpunaiset huulet ja kalpeat kasvot olivat muodissa. Tuohon aikaan huulipuna valmistettiin mehiläisvahasta ja erilaisten kasvien väriaineista.
Kuningatar Viktoria julisti meikkaamisen olevan epäsopivaa, koska yleensä vain prostituoidut maalasivat kasvonsa. Tuohon aikaan oli myös kiellettyä käyttää meikkiä ennen avioliittoa, jotta naiset eivät valheellisesti uskottelisi aviomiehelleen olevansa kauniita.
Huulipunan teollinen valmistus alkoi vuonna 1915, kun amerikkalainen Maurice Levy kehitti sille nykyisen kaltaisen sylinterimäisen kotelon. 1930-luvun lamavuosina ja toisen maailmansodan aikana huulipuna oli yksi harvoista ylellisyyksistä, jotka länsimaiset naiset soivat itselleen. Huulipunan suosio kasvoi elokuvateollisuuden ansiosta, nopeimmin 1950-luvulla.[4]
Allergiat ja muut rajoitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lampaanvillasta saatavaa lanoliinia käytetään huulipunissa parantamaan niiden kiinnittymistä. Sillä on myös ihoa hoitava vaikutus. Lanoliini voi kuitenkin aiheuttaa kosketusallergiaa.[5] Myös muut pehmentävät aineet ja öljyt, etenkin risiiniöljyhappo, aiheuttavat joillekin allergisia reaktioita, samoin kuin pakkauksesta irtoava nikkeli, hajusteet ja säilöntäaineet.[6]
Huulipunissa käytetään monia eläinperäisiä ainesosia kuten mehiläisvahaa ja lanoliinia. Myös vegaanisia vaihtoehtoja on olemassa.[7]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lipstick encyclopedia.com. Viitattu 4.6.2026.
- ↑ Shanna Freeman: Lipstick History, from Seaweed to Rouge health.howstuffworks.com. Viitattu 4.6.2026.
- ↑ Josefin Nilsson: Huulipuikon salaisuus hs.fi. 2002. Viitattu 4.6.2026.
- ↑ Macor, Alison: Lipstick (Arkistoitu – Internet Archive), St. James Encyclopedia of Popular Culture. Gale 2000. Vaatii Highbeam-tilauksen.
- ↑ Ainesosa: Lanoliinialkoholi; villavahan alkoholit COSMILE Europe -ainesosatietokanta. Viitattu 4.6.2026.
- ↑ Contact reactions to lipsticks and other lipcare products dermnetnz.org. 2010. Viitattu 4.6.2026.
- ↑ Is your lipstick vegan? 10 non-vegan ingredients you need to know about veganfoodandliving.com. Viitattu 4.6.2026.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ragas, Meg Cohen & Kozlowski, Karen. Read My Lips: A Cultural History of Lipstick. San Francisco, Chronicle Books, 1998.